Q-TEATTERI

Q-teatterin missio on tehdä kunnianhimoista ja uutta luovaa taidetta. Haluamme olla sekä katsojille että tekijöille teatteri, jossa mahdoton on mahdollista. Uskomme, että teatteri voi muuttaa ihmistä ja sitä kautta yhteiskuntaa.

Antti ja Leo Raivio sekä Heikki Kujanpää perustivat Q-teatterin keväällä 1990. Teatterin ensimmäinen ensi-ilta oli Antti Raivion kirjoittama ja ohjaama Viimeinen karavaani. Raivion johdolla Q-teatterista tuli merkittävä vastavoima ajassaan hegemoniselle turkkalaiselle maailmankuvalle. Syksyllä 2012 Q-teatterissa siirryttiin Antti Hietalan ja Jani Volasen johdolla ensemble-malliin. Ensembleen kuuluivat edellä mainittujen lisäksi Lotta Kaihua, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Elena Leeve, Pirjo Lonka, Jussi Nikkilä ja Eero Ritala. Ensemblen valitsema taiteellinen linja oli valmistaa pelkästään kotimaisia kantaesityksiä. Lisäksi valittujen näytelmien haluttiin olevan kotimaisessa näytelmäkirjallisuudessa edelläkävijöitä; niiden haluttiin kyseenalaistavan näytelmäkirjallisuuden normeja ja täten luovan uutta teatterillista ilmaisua. Vuonna 2022 ensemble uudistui. Antti Hietala, Jussi Nikkilä ja Jani Volanen väistyivät ja tilalle tulivat uutta sukupolvea edustavat Satu Tuuli Karhu, Miro Lopperi, Juho Mantere, Olli Riipinen ja Anna-Sofia Tuominen. Esitystoiminnan ohella Q-teatterista on tullut Jaana Taskisen johdolla kansallisesti merkittävä toimija yleisötyössä ja yhteisötaiteessa. Yhteisöteatterissa on toteutettu lukuisia hankkeita vuodesta 2015 lähtien. Teemme paljon työtä kolmannen sektorin (sosiaali- ja nuorisotyö) yhteisöjen sekä koulujen ja palvelukeskusten kanssa. Vuodesta 2006 lähtien teatterissa on toiminut myös ammattijohtoinen Nuorten Teatteri, joka valmistaa yhden ensi-illan vuodessa.Vuosien saatossa Q-teatterista on tullut merkittävä helsinkiläinen kulttuuritoimija. Teatteri ja siellä tehdyt esitykset tekijöineen ovat vuosien saatossa saaneet lukuisia huomionosoituksia, joista yhtenä merkittävimpänä joulukuussa 2022 teatterille myönnetty taiteen valtionpalkinto.

Antti ja Leo Raivio, Tommi Korpela ja Henriikka Salo Huokausten laakson harjoituksissa vuonna 1994.
Yhteystiedot
Tunturikatu 16
00100 Helsinki
044-248 7835
Q-teatteri@Q-teatteri.fi
Liput
Tiketti palvelee kaikissa lippuasioissa.
p. 0600-1-1616
ma–la 9–21, su 11-19
(1,78 € / min. + pvm)
www.tiketti.fi

Q-teatterin lipputoimisto
Tunturikatu 16 C
p. 044-248 7835
avoinna ti–pe
klo 11–15

Iltalippukassa aukeaa esitysiltoina 1h ennen esitystä.
Esteettömyys
Ison näyttämön aulan portaissa on invahissi.

Ison näyttämön ala-aulassa on esteetön wc.

Esityksissä on 1 pyörätuolipaikka/esitys. Pyörätuolipaikan voit varata ainoastaan Q:n omasta lipunmyynnistä
Tilat
Iso näyttämö:
200-220 paikkaa, nouseva katsomo, katsomo on numeroitu.
katsomokartta (png)

Puoli-Q-näyttämö:
n. 40 paikkaa, riippuen lavarakenteista, numeroimaton

Q-teatterin ison näyttämön väliaikakahviossa on A-oikeudet ja se palvelee esitysiltoina 1h ennen esitystä ja väliajalla.